Ehkä blogin luonne muuttuu vähän koska asetin sen salaiseksi tänään. Tai ehkä ei, tiedä häntä. Alkoi vain häiritä kun kirjoittaa päänsä sisältöä nettiin jossa mikään ei oikeastaan ole tavallisen käyttäjän hallittavissa, edes omat tekstit. Enkä sitten raaskinut hävittääkään koko blogia, onhan tämä kuitenkin auttanut minua vaikeimpien aikojen yli. Eikä salasanan asettaminen kirpaissut vuorovaikutuksellisuudenkaan kannalta verikokeen vertaa, eihän minulla vakkarilukijoita juuri ole.

Tänään tuntuu siltä että elämä voittaa pikkuhiljaa. On kotipäivä, ei mitään menoa, ja olo on rauhallinen. En pelkää olla yksin. En pelkää mitä saan vielä päähäni tai että alan ahmia hallitsemattomasti. Heräsin, kävin koiran kanssa puolen tunnin kävelyllä, löysäsin koiran kotiin ja kävin juoksemassa puoli tuntia. En olekaan ihan niin rapakunnossa kuin pelkäsin, vaikka en kyllä suoraan sanottuna missään huippukunnossakaan. Suihkun jälkeen nopea rahatilanteen katsaus ja kauppaan. Lounaaksi salaatti ja jälkiruuaksi olisi luvassa tenttiinlukemista.

Pää tuntuu kirkkaammalta kuin aikoihin. Maanantai ja tiistai menivät hillittömän ahdistuksen kourissa, mutta nyt ei tunnu enää siltä että koko maailma olisi kaatumassa niskaan. Eikä ole kiire minnekään. Voisin alkaa ahdistua tekemättömistä koulujutuista, mutta enpä taida. Sen sijaan taidan alkaa tehdä niitä. Se on ehkä hiukkasen hedelmällisempää, nyt kun jaksan todennäköisesti jopa keskittyä.

Tekee myös mieleni hieman siivoilla. Siivota vanha saasta pois elämästä ja uutta raikasta tilalle! Minä, joka olen siivoamiselle lähestulkoon kroonisesti allerginen!