olla tekemisissä äidin kanssa.

Äiti: Mikä se sinun kalorimääräsi on vuorokaudessa? äiti kysyy.

Minä: 1500.

Äiti: Eikä ole, näyttäisit kyllä terveeltä jos söisit niin paljon, eihän noista sinun syömisistäsi millään tule niin paljoa. Siis 1200:n ruokavaliollakin saa syödä tosi paljon (5-6 viipaletta leipää, lihaa, juustoa, leikkelettä jne...)

Voi helvetti, ajattelen. Ei olisi pitänyt tulla tänne ollenkaan. Ahdistaa. Minun pitäisi siis syödä vähemmän kuin 1500, koska tuo määrä on todennäköisesti lihottava (vaikkei olekaan). Ja minä saatan kyllä syödä leipää 10 viipaletta vuorokaudessa tuosta noin vaan (tosin muuta en sitten juuri niinä päivinä syökään). Eikä sitä saisi syödä kuin viisi viipaletta. Ja jos viisi viipaletta on paljon niin mitä kymmenen sitten on? Ahmintaa?  

Äiti: Näytit kyllä terveemmältä sillon ylioppilaskeväänäsi. Paljonkos sinä silloin painoitkaan?

Minä: Muutaman kilon vähemmän kuin nyt, kiitos vaan kysymästä.

Eli näytän nyt kamalalta koska olen lihava. Vaikka BMI:n mukaan olenkin alipainoinen. Voi helvetinhelvetti, ei todellakaan olisi pitänyt tulla. Äiti saa minut aina uskomaan että olen lihava. Yritän takoa päähäni että äiti ei tiedä ravitsemuksesta mitään ja minä olen sentään semiammattilainen alalla, mutta se ei vaan enää auta. Vahinko on jo tapahtunut. Syömisiä on vähennettävä. Ahdistaa. Pakko päästä äkkiä kotiin. Pois täältä, pois.

En oikeastaan enää yhtään ihmettele että aikoinaan sairastuin syömishäiriöön.