Alan vihdoin käsittää miksi kaikki on mennyt niin kuin on. Miksi vajoan koko ajan syvemmälle vaikka periaatteessa kaikki on hyvin (yliopisto-opiskelija kaiketi suht varakkaasta kodista, välittävät vanhemmat, hyvät paperit joka koulusta jne...)

Koko tämän ajan olen ajatellut etten voi vaikuttaa. Olen hakenut ulkopuolista apua tyyliin pelastakaa minut. Mutta mitä itse olen todella tehnyt asioiden eteen? En yhtään mitään. Pakottanut vain itseni selviämään seuraavaan päivään, suorittamaan koko elämän mahdollisimman hyvin (ulkoisin kriteerein tietenkin...) Mutta se on myös itsestäni kiinni olenko onnellinen.

Jos olen todennut jonkun elämäntyylin toimimattomaksi kohdallani, huomannut sen tekevän minut entistä onnettomammaksi, miksi jatkan sitä? Miksi ihmeessä? Saan tehdä mitä tahdon koska olen aikuinen ihminen, ja voin repäistä itseni irti niistä asioista jotka saavat minut voimaan pahoin.

Onkohan tästä uhmasta enää mitään jäljellä huomiseen mennessä? Laitetaan olemaan.