Menee heikosti. Tämän päivän vain syönyt ja yrittänyt nukkua. Kävin päivystyksessä, kysyin voivatko tehdä mitään sille etten nuku. Hoitaja oli sitä mieltä että haluan ehdottomasti mennä mieluummin kotiin lepäämään kuin odottaa lääkärillepääsyä tuntitolkulla. Totta kai haluan mieluummin mennä kotiin missä seinät kaatuvat päälle ja seurana on vain omat unettomuuden sotkemat ajatukset ja syyttävästi tuijottava, vinkuva koira. Tietenkin haluan mennä kotiin, miettimään kestänkö huomiseen vai menetänkö viimeisetkin järjenrippeeni ennen kuin aamu valkenee (ja mitä sitten vaikka selviäisinkin, huominen on yhtä tuskaa samalla tavalla kuin huomiset aina). Tavalliset ihmiset eivät tajua että unettomuudesta kärsivä ja ilmeisen ylikierroksilla käyvä ihmisraunio ei pysty lepäämään niin halutessaan. "Lueskelet vaikka vähän ja tulet sitten uudestaan jos ei helpota." No ei helpottanut (ihan kuin olisin pystynyt enää näillä yliväsyneillä aivosoluillani kirjaan keskittymään), mutta nyt en enää kestä jaloillani, lihakset eivät tottele, en jaksa raahautua takaisin sinne, käytin viimeiset voimani siihen että laitoin siistit vaatteet päälle ja nöyrryin hakemaan apua. En jaksa tehdä sitä toistamiseen.

Ambulanssia ei saa kai soittaa jos on tajuissaan. Voisin mennä taksilla, mutta miksi vaivautuisin maksamaan vain päästäkseni kuulemaan kuinka paljon niillä on niitä Tärkeämpiä potilaita, ainahan sitä joskus pari unetonta yötä kestää. Voi jumalauta, näitä unettomia öitä on ollut nyt viikon putkeen.

Todellisuudessa alan olla siinä jamassa että voisin yhtä hyvin painella kertomaan lääkärille että olen valmis menemään osastolle jos ne vain huumaavat tajuni pois edes öisin. Viimeyönä kävin nukkumaan vähän jälkeen yhden. Heräsin kolmelta. En vain pysty nukkumaan. Olo on kuin jyrän alle jääneellä, ahdistaa, mutten pysty itkemäänkään.