Olen käyttäytynyt hieman itsetuhoisesti viimeaikoina. Se on poikinut yhden ambulanssikyydin sairaalaan ja arpia ranteiden tienoille. Tulin vanhempien luo, ja tänne päästyäni olin niin helpottunut että itketti.

Tänään aloin noudattaa START-ruokalistaa, hieman sovelletusti kuitenkin koska rasvalevitteitä en ihan vielä uskalla ottaa käyttöön. Mutta alku se on tämäkin. Enkä tällä liho sen enempää kuin häröilyllänikään. Korkeintaan alan voida hieman paremmin.

Aion pyytää vanhempiani mukaan terapiaan. On turvallisempaa jos joku tietää missä mennään, muutkin kuin terapeuttini joka sanoi viimeksi ettei oikein voi auttaa. Jos ajattelen niinkuin ajattelen. Mutta tarkoitushan olisi muuttaa niitä ajatuksia. Haluan tehdä sen. Ja nyt uskallan, koska minullahan ei ole mitään hävittävää. Vain voitettavaa.